4Large-neuvottelupaketti on luotu yli 12 henkilön neuvottelutiloihin. Huolella koottu ja toimivaksi havaittu kokonaisuus palvelee isoakin seuruetta ja mahdollistaa keskittymisen itse asiaan.
Videoprojektorina toimii kattotelineeseen asennettava Panasonicin laserprojektori, jonka kuva heijastetaan kolme metriä leveälle valkokankaalle. Äänentoisto toteutetaan huippulaadukkailla Genelecin aktiivikaiuttimilla.
Neuvottelutilan AV-laitteita ohjataan Control4-järjestelmän avulla painonapeista. Painonappeja on yhteensä kolme ja ne sijoitetaan pöytäkaivon yhteyteen niin, että jokaisella pöytäkaivolla on oma painikkeistonsa. Esitystekniikkaan liittyminen on täysin mutkatonta AV-kalusteeseen sijoitettujen HDMI-, VGA- tai DisplayPort-liittimien avulla.
Tekniikan käyttöön ei tarvita erityisiä käyttöopastuksia. Esitys on helpointa aloittaa painonapeista esimerkiksi liittämällä tietokone HDMI-kaapeliin ja painamalla vastaavaa HDMI-painiketta. Videoprojektori käynnistyy ja äänentoisto ohjautuu oikeaan asentoon.
Pöytään on sijoitettu neljä pöytäkaivoa, joiden kaikki kaapelit ovat takaisin kelautuvia. Kaapelien pituus on vähintään 1,5 m.