Referenssit
Projektin kokoluokka:

Villa Idmans

Villa Idmans – Viiden tähden vierasmaja

Viiden tähden vierasmajan, Villa Idmansin AV-kokonaisuus toteutettiin vastaamaan sen ainutlaatuista miljöötä. Äänentoisto, valaistus ja verkkoyhteydet uusittiin kesällä 2021.

Yhteistyö 4busineksen kanssa on ollut viimeisen päälle ammattimaista. Ollaan ymmärretty, mitä ollaan hakemassa. Ollaan rakentamassa poikkeuksellista kohdetta, jossa näkyvät tekniikka ja laatu, ja näin myös on tapahtunut”, yksityishotelli Idmansin omistaja, saunamajuri Mika Mäkeläinen sanoo.

Kun vieraat ovat pikkuisen tavallista vaativampia, pitää myös äänentoiston olla huippuluokkaa. Saimme kunnian suunnitella ja toteuttaa monipuolisen AV-kokonaisuuden asiakkaallemme, Idmansin viiden tähden vierasmajalle. Se on Kangasalla toimiva yksityishotelli jonka tilat, vieraanvaraisuuden ja kansallisromanttisen luonnon asiakkaat saavat vierailunsa ajaksi kokonaan omaan käyttöönsä. 

”Kun viiden tähden vierastaloa tehdään vaativalle asiakkaalle, kokous- ja AV-tekniikka, sekä niiden ympärille rakentuva elämys on äärimmäisen tärkeää toteuttaa huolella ja harkiten”, yksityishotellin omistaja Mika Mäkeläinen tiivistää.

Saimme 4busineksella kesällä 2021 kunnian toteuttaa Längelmäveden kauniissa maisemissa sijaitsevan viiden tähden vierasmajan äänentoiston ja valaistuksen, sekä verkkoyhteydet.

Vanha tyyli ja uusi tekniikka lyövät kättä

Idmansin yksityishotelli sijaitsee vanhassa kalamajassa, jonka pankkiiri Nils Idman rakennutti itselleen 1900-luvun alussa. Kyseessä ei tosin ole mikä tahansa kalamaja, vaan enemmänkin entisajan charmia henkivä pitsihuvila. 

Kun Mika Mäkeläinen hankki kalamajan, alkoi läpikotainen remontti. Siinä vanha kalamaja muokattiin luonnonläheiseksi vetäytymispaikaksi, joka täyttää vaativimmankin vieraan hotellille asettamat kriteerit. Idmansista haluttiin luoda yhdistelmä uutta ja vanhaa – ja nimenomaan oikeissa paikoissa. 

Historian on näyttävä, nykymaailman kuuluttava. Tuo ajatus toimi koko AV-suunnittelun lähtökohtana.

”Tavoitteenamme oli tuottaa yhtäläinen kokemus ja elämys asiakkaalle sijainnista riippumatta. Sellainen, joka saa asiakkaan hieman hämmästelemään äänenlaatua, mutta kunnioittaa miljöötä”, 4busineksen Janne Lankinen sanoo.

Vanhan talon erityishaasteena oli se, ettei av-tekniikalle ole valmiita tiloja tai luonnollisia valmiiksi suunniteltuja kaapelointireittejä. 

”Kun työ vanhassa talossa onnistuu laadukkaasti ja kauniisti, se on palkitsevaa tekijälleen. Ehkäpä olemme tässä mielessä vähän tällaisia AV-alan artesaaneja”, Lankinen miettii.

Idmans JPG Web-17-min

Hotelli huolehtii vieraasta, eikä vieras tekniikasta

Suunnittelun keskeinen tavoite oli toimivan, korkealaatuisen ja muuntautuvan AV-järjestelmän suunnittelu yksityishotellin päärakennuksen yhteisiin tiloihin.

”Järjestelmän täytyy olla helppokäyttöinen, sillä yksityishotelli järjestelmineen on täysin vieraiden käytettävissä. Av-järjestelmän on taivuttava luontevasti niin puheiden, rauhallisen taustamusiikin kuin loppuillan tiukemman diskomusiikinkin toistamiseen”, Lankinen huomauttaa.

Päätalon äänentoisto toteutettiin iisalmelaisen Genelecin digitaalisen aktiivikaiutinjärjestelmän avulla, jonka äänenlaatu, muotoilu ja myös kestävän kehityksen arvot sopivat käyttöympäristöön erinomaisesti. AV-järjestelmä on sovitettu vanhan rakennuksen akustiseen ympäristöön saumattomasti Genelecin AutoCal 2 -kalibrointialgoritmia hyödyntäen.

Sen lisäksi ääniteknikkomme on vielä hienosäätänyt kokemuksen parhaalle tasolle ammattikäyttöön soveltuvien mittalaitteiden avulla. Suunnittelimme järjestelmän niin, että niin yksityishotellin henkilökunnan kuin vieraidenkin on helppoa ja huoletonta käyttää sitä.

Idmansilla hotelli huolehtii vieraasta, eikä vieras tekniikasta.
”Rakensimme järjestelmään myös asiaan kuuluvat suojatasot vahinkojen välttämiseksi. Toisin sanoen, kun vieraat soittavat musiikkia omista älylaitteistaan, äänenvoimakkuus pysyy sopivissa rajoissa älylaitteen omista asetuksista huolimatta, ja äänimaailma kuulostaa aina sellaiselta kuin sen pitääkin”, 4businessin Joel Liesniemi sanoo.

Idmans JPG Web-19-min

Taide-TV istuu sviittien vanhan ajan tyyliin

Viiden tähden vierasmajassa vieraat yöpyvät neljässä korkeatasoisessa sviitissä, jotka henkivät tapetteine ja huonekaluineen vanhan ajan tyyliä. Pinnan alta löytyy kuitenkin uusinta AV-tekniikkaa, joka istuu huomaamattoman tyylikkäästi vanhan ajan charmia henkivän sisutuksen lomaan. Toteutimme sviittien TV-ratkaisun tyylikkäillä Samsung The Frame -taidetelevisioilla.

”Ratkaisu oli arvokohteeseen sopiva. UHD-kuvaa tuottava televisio herää liiketunnistimen avulla eloon ja toimii tauluna seinällä, kun sitä ei käytetä”, Lankinen kertoo.

Kuten yhteisissä tiloissakin, myös sviiteissä vieraat voivat kuunnella mielimusiikkiaan Genelecin aktiivikaiuttimista, joihin älypuhelimen voi yhdistää esimerkiksi Spotify Connectin avulla.

Idmans JPG Web-18-min

Löydä yhteyshenkilö

Asiantuntijamme ovat valmiina palvelemaan sinua!

Lähetä viesti

Lähetä meille viesti ja autamme sinua pian!

Soita nyt

Soita ja sovitaan tapaaminen!